Avainsana-arkisto: Valmistuminen

SeAMKilainen Turussa – kirjasto- ja tietopalvelualan yamk-tutkintoa suorittamassa

Opinnot alkoivat syksyllä 2011. Olin tullut valituksi Suomen ensimmäiseen kirjasto- ja tietopalvelualan yamk –ryhmään Turun ammattikorkeakouluun. Ryhmässä aloitti 18 kirjastoalan ammattilaista eri puolilta Suomea ja erilaisista kirjastoalan tehtävistä. Etelä-Pohjanmaalta Turun junaan lähti neljä naista päivittämään osaamistaan ja hankkimaan yamk-tutkintoa; minä ja Sari Ritoniemi SeAMKin kirjastosta, Hanna Kotila Seinäjoen kaupunginkirjastosta ja Kati Parvi Ilmajoen kunnankirjastosta. Meistä muodostuikin luontevasti Eparit-ryhmä ja seuraavat kaksi vuotta matkustimme, majoituimme ja teimme opintoihin liittyvät ryhmissä tehtävät kehittämistehtävät yhdessä. Alueellista kehittämisyhteistyötä parhaimmillaan, kun vuoroin otimme tehtävien vaatimaksi esimerkkikirjastoksi jokaisen työpaikan.

Facebook-ryhmä opintojen tukena

Kahden päivän mittaisia lähijaksoja meillä oli vain kerran kuukaudessa, joten Facebook-ryhmästä muodostui opintojemme aikana tärkeä viestintäkanava. Sen kautta kysyimme neuvoa ja vinkkejä niin opiskeluun kuin työelämäänkin liittyen, purimme opiskelujen ja työelämän yhdistämisen aiheuttamaa tuskaa, sekä jaoimme siviilielämään liittyviä uutisia, iloja ja murheita.

Hyvin suunniteltu opiskelukokonaisuus

Itselleni oli selvää heti alusta asti, että teen vaaditut opinnot aikataulussa ja pyrin valmistumaan heti kun se vain on mahdollista. Opiskelu työssäkäyvänä äitinä ei ollut aina ihan helppoa, mutta hyvin suunnitellut ja ohjatut opinnot mahdollistivat aikeeni, eikä aikataulussa pysyminen tuottanut tuskaa. Tästä kaikesta annan kiitokset erityisesti koulutusohjelman vastuuopettajalle Olli Mäkiselle sekä koulutuspäällikkö Ritva Hyttiselle.

Perheen aktiivinen läsnäolo taas johti siihen, mikä lienee tavallista aikuiselle opiskelijalle jolla on lapsia, että useimmiten olivat kädet kattiloissa ja pää opinnoissa. Kun ruokailun sotkut oli siivottu ja pääsin koneelleni samaisen ruokapöydän ääreen, ei aikaa enää mennyt pohtimiseen ja tuumaamiseen, vaan näppis lauloi.

Oma työ kehittyy

Opintojen sisällöt kytkeytyivät hyvin työelämän tarpeisiin ja koin, että sain sieltä hyviä eväitä omaan kirjastotyöläisen arkeeni. Ja sokerina pohjalla, koska toimin opettavana informaatikkona, sain opiskelijan roolin kautta paljon hyvä vinkkejä omaankin opetukseeni.

Valmistumiseen vaaditun kehittämistyön tekemisen aloitin tammikuussa 2013 ja esitin sen seminaarissa Turun ammattikorkeakoulussa 9.9.2013. Valmistuin samana päivänä. Valmistumiseen vaadittavasta kehittämistyöstä muodostui yamk-opintojeni ”lempijuttu”. Sen tekemiseen kiteytyi kaikki kahden kuluneen vuoden aikana meille annettu oppi. Lähdeaineiston haaliminen, selaaminen, lukeminen ja valitseminen oli hauskaa ja opettavaista. Valmiin työni Mielikuvittele kirjasto : eläytymismenetelmä kehittämistutkimuksen välineenä ammattikorkeakoulukirjastossa voit lukea Theseuksessa.

Vähän väsynyt mutta onnellinen

Olo oli valmistumisen jälkeen tyhjä. Tapahtunutta ei oikein osannut uskoa todeksi ja kyselyt valmistujaiskahvitteluista tuntuivat lähinnä huvittavilta ja vastailinkin ”mitä tässä nyt, tässä nyt mitään…”. Nyt kun aikaa valmistumisesta on kulunut, on olo huojentunut ja onnellinen. Syyslomaviikolla se iski oikein kunnolla tajuntaan ja sisäinen ilo on suuri. Enää eivät ajatukset kierrä tekemättömissä tehtävissä tai keskeneräisessä opinnäytetyössä, vaan nyt ne saavat liihotella vapaana ja suunnitella tulevia. Opiskelukavereita tulee tietysti ikävä! Meistä muodostui reilun kahden vuoden aikana tiivis ryhmä ja monipuolinen verkosto kirjastoalan ammattilaisia, joka toivon mukaan jatkaa yhteydenpitoa viimeistenkin valmistuttua joulukuussa 2013.

teksti ja kuva: Paula Saunamäki, informaatikko

Mainokset

Opiskelu kun taakse jäi…

Opiskelu kun taakse jäi
mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin,
kysyjille vastaisin.

Kertoisinko stressin sen,
paineet aikataulujen
vai sen kaiken hauskuuden,
kunnes tiesin vastauksen…
(mukaellen Kuoppamäki, J. 1972. Sininen ja valkoinen)

Pian koittaa se kauan odottamani päivä. Valmistun Seinäjoen ammattikorkeakoulun aikuislinjalta kirjastotradenomiksi. Kolmen ja puolen vuoden opiskeluajan tullessa päätökseensä päällimmäiset tunnelmani ovat helpotus ja kumma kyllä, kaikkien ennakko-odotusteni vastaisesti, outo haikeus.

Mission impossible?

Opiskelun alkumetreillä urakka tuntui aikamoiselta; suoritettavana oli 210 opintopistettä, joihin sisältyisi paljon puhuttu, pelonsekaista kunnioitusta herättävä opinnäytetyö. Työn ja opiskelun yhdistäminen mietitytti. Ehtisinköhän enää koskaan rentoutua vapaa-ajallani?

Edellisistä opinnoistani oli kulunut hurjasti aikaa. Oppimismenetelmät olivat sinä aikana täysin muuttuneet. Vaikka lähdin innoissani opintielle, mielensopukoissani kaihersi huoli. Pystyisinkö suoriutumaan opintosuoritusten edellyttämistä vaatimuksista? Entä oppimiskykyni, vieläkö levyasemallani olisi muistitilaa jäljellä?

Lukemista ja kirjoittamista oli paljon.

Lukemista ja kirjoittamista oli paljon.

Etukäteen kolme ja puoli vuotta puurtamista tuntui ikuisuudelta. Mahtaisinko olla harmaapäinen, juminiskainen, kalvakka muumio, ennenkö olisin saanut urakan vietyä päätökseen? Päätin vakaasti, että pyrkisin alusta lähtien pysymään suunnitellussa aikataulussa, ettei urakka venyisi liiaksi. En halunnut juhlia valmistumistani ja viisikymppisiäni samanaikaisesti.

Parasta opiskelussa

Hauskinta opiskelussa oli lähijaksot, jolloin pääsi koulunpenkille ja tapasi luokkakavereita. Lähijaksot toivat vaihtelua työntäyteiseen arkeen ja olivat virkistävästi poikkeuksellisia. Silloin sai maistaa pienen annoksen opiskelijaelämää. Opiskelukavereiden tapaamisesta sai myös virtaa ja intoa yksinäiseen puurtamiseen, jota aikuisopiskelijan opiskelu enimmäkseen on.

Lähijaksoilla ”pääsi” tämän tästä esiintymään. Etenkin esiintyminen vieraalla kielellä muiden edessä vaati minulta heittäytymistä ja alttiutta totaaliselle kasvojen menettämiselle. No, mikä ei tapa, se vahvistaa! Huomasin karaistuvani. Mitä pidemmälle opiskelu eteni ja mitä paremmin opin luokkakaverit tuntemaan, sitä vähemmän jännitti. Hyväksyvä ilmapiiri kantoi ja kiperistä tilanteista selviäminen antoi itseluottamusta.

Jälkikäteen ajatellen suunnitellussa aikataulussa pysytteleminen kannatti. Monesti kuitenkin harmitti se, etten ehtinyt syventyä kaikkien kurssien aiheisiin ja aineistoihin niin perusteellisesti kuin olisin halunnut. Koko opiskeluajan oli meneillään monta kurssia samanaikaisesti. Kun korvaavuuksia ei ole, on suoritustahti aikuispuolella melko rivakka.

Muistikut Akilleen kantapäänä

Välillä piti etsiä erilaisia työskentelyasentoja.

Välillä piti etsiä erilaisia työskentelyasentoja.

Todelliseksi akilleen kantapääksi osoittautuivat muistitikut. Onnistuin katkaisemaan muutaman. Suurimman vahingon koin saatuani juuri valmiiksi neljän ryhmähaastattelun litteroinnit opinnäytetyötäni varten. Läppäri meni jostain syystä oikosulkuun liitettyäni tikun siihen. Hups vaan, siinä katosivat kaikki tikun sisältämät tiedostot. Muistitikku tuhoutui, ja kauhukseni huomasin, etten ollut tullut ottaneeksi varmuuskopioita muutamaan kuukauteen. Jostain syystä palautusohjelmatkaan eivät tuhoutuneita tiedostoja löytäneet. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin aloittaa koko homma alusta. Voi sitä hammasten kiristystä!

Muitakin teknisiä ongelmia osui kohdalleni. Eräänkin kerran tuli räpellettyä ohjelmien kanssa, jotka olivat minulle uusia ja joiden käyttämistä en ennestään hallinnut. Välillä tuntui siltä, että teknologian kiemuroissa painiminen vei liikaa aikaa ja haittasi keskittymistä varsinaiseen asiasisältöön. Monesti ongelmissa auttoi opiskeluryhmämme Facebook-yhteisö, jonne lähetetty avunpyyntö tuotti nopeasti vastauksen odottamattomaan pulmaan. Joku fiksumpi opiskelukaveri oli ratkaisun jo keksinyt.

Tuki ja kannustus ovat opiskelijalle tärkeitä. Vertaistuen lisäksi sitä antoivat kiittävästi opettajamme. Opettajilta ja opiskelukavereilta saatu myönteinen palaute ilahdutti ja antoi lisämotivaatiota.

Koin myös työyhteisön tuen arvokkaana. Ongelmia kohdatessani saatoin kääntyä työkavereiden puoleen ja heidän asiantuntemuksensa oli kullan arvoista. Perheenjäseniltäkin vaadittiin joustamista ja ymmärrystä.

Kroppa kovilla

Räätälöity erikoistyöpöytä rakentui cajon-rummun päälle.

Räätälöity erikoistyöpöytä rakentui cajon-rummun päälle.

Jatkuva istuminen tietokoneen ääressä sekä töissä että vapaa-ajalla laittoi takaliston lujille. Välillä kehittelin vaihtoehtoisia opiskeluasentoja esim. nostamalla keittiön pöydän päälle cajon-rummun, jonka päälle laitoin läppärin. Näin sain vaihteeksi kirjoitella seisaallani.

Muumiota minusta ei sentään tullut. Henkisesti tunnen virkistyneeni. Niskat tosin ovat opinnäytetyöurakan jälkeen sellaisessa jumissa, että on syytä hankkia pikaisesti sarjakortti hierojalle. Mutta vaikka kroppa jäykistyikin opiskelun ansioista, saivat harmaat aivosolut liikettä ja notkistelua senkin edestä!

Opiskelun suola olivat uudet oivallukset ja ne tyytyväisyyden tunteet, kun olin saanut valmiiksi jonkin tynnyrityömaan vaatineista esseetehtävistä. Voitonriemua ja helpotusta koin etenkin opinnäytetyön valmistuttua.  Lopulta vaikeni jatkuva omantunnon kolkutus tekemättömistä tai puolivalmiista koulutehtävistä.

Paljon opin, paljon sain. Ehkä kaikkein suurin oppi oli huomata, että vielä on mahdollista kehittyä.  Todistin itselleni, että osaan, pystyn ja uskallan! Siispä onnittelen lämpimästi kaikkia meiltä valmistuvia!

Teksti: Tietopalvelusihteeri Heli Rinne-Laturi
Kuvat: Jukka Juurakko

Heli Rinne-Laturi päivitti tutkintoaan ja valmistui 24.5.13 kirjastotradenomiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmasta. Työkaverit kirjastosta onnittelevat!

Heli selvitti opinnäytetyössään aikuisopiskelijoiden kirjastonkäyttöä ja millaisia toiveita heillä on kirjastolle. Opinnäytetyö Kirjasto aikuisopiskelijan tukena: case: Seinäjoen korkeakoulukirjasto  löytyy Theseuksesta.