Aihearkisto: Työharjoittelu

Aivan mahtava kokemus – työharjoittelijana SeAMK Korkeakoulukirjastossa

Krista-Maria tässä Seinäjoen korkeakoulukirjastosta, moro vaan. Olen kirjasto- ja tietopalvelun 3. vuoden opiskelija ja menossa on pian viimeinen viikko ennen harjoittelun päättymistä. Täällä kirjastolla on tultu oltua elokuun puolesta välistä lähtien ja on ollut aivan mahtava kokemus. Olisihan töissä ollut vielä kivaa olla, mutta pian jo koulutyö kutsuu.

krista15122016

Vaikka olen aikaisemmin ollut harjoittelijana pienessä kunnankirjastossa, oli se aivan erilaista, ja kuitenkin samanlaista kuin korkeakoulukirjastossa työskentely. Harjoitteluni aloitin Terveyskirjastolla, jossa sain opastusta kaikilta työntekijöiltä. Tutuksi tulivat niin lainaus, palautus ja hyllytys kuin uusien asiakkaiden kirjastokorttien teko heti ensimmäisenä työpäivänä.

Asiakaspalvelutyötä on ollut heti alusta lähtien, mikä oli odotettavissakin. Toki myöhemmin sitten Kampuskirjastossa sain mm. luetteloida sekä hankkia- ja poistaa aineistoa. Ja varsinainen ”oma” työni liittyikin oppareihin. Minun tuli ensin käydä läpi kirjastolla olevat opinnäytetyöt, ja poistaa kaikki yli 5-vuotta vanhat teokset. Tämän jälkeen sainkin ruveta kansittamaan ja luetteloimaan uudenuutukaisia, kirjastoon tuotuja opinnäytetöitä. Pääsin myöskin tilaamaan ja laittamaan esille tämän vuoden Kaunokirjallisuuden Finlandia- ja Tieto Finlandia – ehdokkaiden teokset. Toki olen muitakin kirjoja laittanut esille.

Paljon uutta on tullut tällä harjoittelujaksolla opittua ja vähän kerrattu vanhaakin. Mutta todella hauskaa on ollut. Kiitokset Helille, Katjalle, Pirjolle ja Siljalle aivan mahtavasta alkuperehdytyksestä. Myöskin Maaseutukirjastolle menevät aplodit, koska vaikka paikka on näinkin pieni, sinne on hyvin saatu kodikas tuntu ja tehty harjoittelijan olo kotoisaksi. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisenä, on Kampuskirjasto. Suuret kiitokset erityisesti Anne Pakkaselle, joka toimi mentorinani. Mutta muutkin työntekijät: Sari, Minna ja Mervi olivat todella mukavia työkavereita, jotka neuvoivat ja opastivat aina tarvittaessa.

Mutta nyt on aika toivottaa hyvää alkavaa vuotta 2017 SeAMK:in asiakkaille ja henkilökunnalle.

Blogin kirjoitti kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelija Krista Vabamägi, joka oli harjoittelussa Korkeakoulukirjastossa syksyn 2016 aikana.

Mainokset

20 viikkoa kirjastoa käytännössä – eli Henrin ammattiharjoittelu Kampuskirjastossa

Aloitin harjoitteluni Seinäjoen Kampuskirjastossa 17.8.2015. Nyt alkaneen vuoden aamunkoitossa tuntuu hämmentävältä, kuinka nopeasti kulunut 5 kuukautta on kulunut. Ei ole aikaakaan, kun istuskelin ensimmäisiä kahvitaukoja Kampustalon vieressä virtaavan Seinäjoen rannalla elokuun auringossa paistatellen. Nyt kun ulkona paukkuu 30 asteen pakkanen, olo on haikea, kun yksi vaihe päättyy ja on aika palata pulpetin ääreen jäätyneen joen toiselle puolelle.

Pidän itseäni hyvin onnekkaana saadessani mahdollisuuden tutustua kirjastomaailmaan nimenomaan täällä. Aloittaessani opintoni vasta paikkakunnalle muuttaneena Seinäjoen ammattikorkeakoulussa reilu pari vuotta sitten, ei suunnitelmiini kuulunut jäädä harjoittelujaksoksi kaupunkiin. Niin elämä kuitenkin heittelee ja omaksi yllätykseksi löysin itseni Kampuskirjaston tiskin takaa.

Vaikka omasin jo jonkin verran kirjastoalan työkokemusta Kampuskirjastoon tullessani, koen silti oppineeni täällä valtavasti kirjastotyöstä. Aluksia mentorini Mervi Löytynojan lyhyen, mutta sitäkin intensiivisemmän briiffauksen jälkeen minut heitettiin hyvinkin nopeasti altaan syvään päähän – eli palvelutiskiin. Aluksi kieltämättä kylmäsi, kun kaikki kirjastojärjestelmästä kokoelmaan oli aivan uutta ja outoa, mutta nopeasti huomasi, että pelastusrengas on aina lähellä ja apua uskaltaa kysyä paitsi Merviltä, niin ihan jokaiselta muultakin kirjastolaiselta.

Henri ja Mervi

Henrin harjoitteluohjaajana toimi tietopalvelusihteeri Mervi Löytynoja

Vähitellen oppia on alkanut tarttua ja joistakin hommista alkanut selvitä jo ilman henkistä tukeakin. Parasta on ollut, että erilaisia työtehtäviä on ollut rutkasti tarjolla ja niihin on ollut lupa tarttua. Varsinaisen asiakaspalvelun ohella olen päässyt puuhailemaan muun muassa luetteloinnin, hankintojen, muovituksen ja erilaisten tapahtumien parissa.

Työyhteisö on täällä fantastinen ja täynnä loistavia persoonia. On ollut alusta asti helppo olla osa tiimiä ja porukka on ollut tosi kannustava. Isoin kiitos kuuluu tietopalvelusihteereille: Merville, Sarille, Minnalle ja Annelle, joiden kanssa olen eniten yhdessä töitä tehnyt ja oppia koittanut ottaa. Kiitos myös infoille, suunnittelijoille, Terveys- ja Maaseutualan kirjastoväelle sekä Tarja Koskimiehelle, jotka ovat auttaneet näkemään, miten monimuotoista osaamista ja ammattitaitoa moderni kirjasto vaatii.

Suolana tässä duunissa on edelleenkin se sama, jonka huomasin jo työskennellessäni Turun musiikkikirjastossa, eli asiakkaat ja ne hetket kun huomaa, että on oikeasti pystynyt olemaan toiselle avuksi.

Nyt on aika toivottaa mukavaa alkanutta vuotta 2016 kaikille SeAMK-kirjaston asiakkaille ja henkilökunnalle!

Blogin kirjoitti kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelija Henri Suhonen, joka oli harjoittelussa Korkeakoulukirjastossa syksyn 2015 aikana.

 

”Ehdottomasti miellyttävin työkokemus” – harjoittelijana Kampuskirjastossa

Olen yo-pohjainen liiketalouden perustutkinnon suorittaja Koulukadun Sedusta, ja tämä on viimeinen päiväni työharjoittelussa Seinäjoen Korkeakoulukirjaston Kampuskirjastossa. Olen ollut kirjastolla n. 4 kuukautta, ja vaikkakin harjoittelu on ollut palkatonta, tämä on ehdottomasti ollut miellyttävin työkokemus, joka minulla on koskaan ollut. Haikein mielin joudun jättämään työkaverini, mutta olen samalla iloinen, että pitkä työrupeama on saatu loppuun.

Risto Siloahon harjoitteluohjaajana toimi Minna Karvonen.

Risto Siloahon harjoitteluohjaaja oli Minna Karvonen.

Monipuolisia työtehtäviä

Olen saanut tehdä monenlaisia töitä harjoitteluni aikana. Harjoittelun alussa minulle opetettiin arkipäivän perustyöt: lainaus, palautus, varausten teko, hyllyttäminen, lehtien lajittelu, kassanhoito, kirjastojärjestelmän käyttäminen sekä millaista on oikeanlainen asiakaspalvelu. Muistan ensimmäisten viikkojen olevan hyvin hektisiä, koska pääsin heti asiakaspalvelutiskin taakse. Kun perustyöt olivat hallinnassa, sain uusia hommia kuten puhelimeen ja sähköposteihin vastaaminen, pakettien purkaminen, tiedonhaku, opinnäytetöiden poistaminen, hankintojen tekeminen, pinorunon rakentaminen sekä Hyvinvointiviikon esittelykojun rakentaminen.

Mukava työyhteisö apuna ja tukena

Jätin parhaimman asian työharjoittelustani viimeiseksi, koska tämä asia oli minulle mieluisin koko harjoitteluni aikana: Työyhteisö. Nyt kerron teille pienen salaisuuden työkavereistani: he ovat ihanimpia ihmisiä, joihin olen saanut tutustua. Aivan kaikki. Työkaverini olivat niin mukavia, tukevia ja halukkaita ohjaamaan minua. He eivät olleet elokuvien stereotyyppisiä tiukkoja kirjastotätejä, vaan hyvällä huumorintajulla ja lämpimillä sydämillä varustettuja aitoja ja oikeita ihmisiä. En koskaan pelännyt kysyä heiltä asioista, ja minä olen sitä tyyppiä joka kyselee lähes kaikesta. Viihdyin heidän kanssaan loistavasti ja he saivat minut tuntemaan olevani osa kirjaston porukkaa.

Opinnot päättyvät ja tutkinto on suoritettu – kesän viettoon!

Tämä siis on viimeinen työpäiväni ja perjantaina on valmistumisjuhla. Tieto- ja kirjastopalvelujen merkonomitutkinto on suoritettu! Minulla on ollut todella hauskaa ja tulen varmasti käymään Kampuskirjastolla uudestaan. Oikeinlämpimät kesän alkajaiset lukijoille ja etenkin kirjaston väelle!

Ps. Vaikka työkavereita tulenkin kaipaamaan, onneksi päivittäiset taistelut kopiokoneen kanssa päättyvät.

Teksti: Risto Siloaho

Pinorunoilusta verkko-oppaiden suunnitteluun – Elämäni kirjastoharjoittelijana

Sanna tässä terve. Kirjasto- ja tietopalvelun 3. vuoden opiskelija, jolla on menossa enää viimeiset päivät Seinäjoen korkeakoulukirjaston harjoittelijana. Eihän tässä meinaa edes tajuta, että viisi kuukautta on jo ehtinyt kulua ja kohta pitäisi palata taas koulun penkille. Tuntuu kuin olisin vasta hetki sitten innosta puhkuen, vaikkakin hieman jännittyneenä, aloittamassa harjoitteluani Kampuskirjastossa. Mutta nyt on enää pari päivää jäljellä ja on aika koota vähän tunnelmia syksyn kokemuksista.

IMG_1033

Sannan harjoitteluohjaajana toimi Sari Ritoniemi

Aloitin harjoitteluni elokuun viimeisellä viikolla, niin että pääsisin hieman tutustumaan kirjaston perusjuttuihin ennen koulujen alkamisista aiheutuvaa asiakasryntäystä. En ollut koskaan ennen ollut kirjastossa töissä, joten kaikki käytännön asiat tulivat aika lailla uusina. Ensimmäisenä päivänä kierreltiin harjoitteluohjaajani Sarin kanssa kirjasto yltympäri, sain nipun papereita opeteltavaksi ja sitten mentiinkin jo asiakaspalvelutiskiin. Nollasta lähdettiin, mutta kun uutta oppi joka päivä hurjaa vauhtia, niin pikkuhiljaa alkoi hommat sujua. Käytäntöjen ja järjestelmien kaikenmoiset mutkat tulivat tutuiksi, Plarista tuli uusi paras ystäväni, ja tiedonhaku sujuikin päivä päivältä näppärämmin.

Uuden oppiminen oli mahtavaa. Erinomaista oli myös se, että aina oli joku jolta kysyä, kun kinkkinen tilanne sattui kohdalle. Ei tarvinnut pelätä, että joutuisi pärjäämään yksin minkään asian kanssa. Aina oli joku, jota vetää hihasta tai kuulla mielipide. Töihin sain aina tulla iloisella mielellä, sillä alusta asti minut otettiin heti porukkaan mukaan. Positiivinen ilmapiiri antoi hienot edellytykset omalle oppimiselleni.

Tein tuossa vähän listaa siitä, mitä kaikkea olenkaan päässyt tekemään harjoitteluni aikana. Tuntuu hämmentävältä huomata kuinka paljon kaikenmoisia projekteja ja muita on tullut puuhailtua niin lyhyessä ajassa. Perus asiakaspalvelun opettelun jälkeen olen päässyt tekemään hankintoja, kansittamaan ja luetteloimaan lähes 70 opinnäytetyötä, ollut tekemässä uutta LibGuides* opasta verkossa, pinorunoillut, askarrellut, tehnyt monisivuisen kirjalistan Voimauttava valokuva -näyttelyyn ja vaikka mitä muuta!

IMG_1024

Paljon on tullut opittua, koettua ja nähtyä. Vaikka kirjasto-opiskelijana tiesin, että kirjaston arkeen kuuluu paljon enemmän, kuin mitä normiasiakas pääsee näkemään, niin harjoittelujaksoni on kyllä avannut silmäni aivan totaalisesti. Kirjaston asiakaspalvelutiskin takana tapahtuu niin valtavasti erilaista työtä, että melkein ihan sanattomaksi vetää. Viimeisten viiden kuukauden aikana olenkin kerinnyt vasta hipaisemaan sormen päällä sitä kaikkea.

Mutta pian on aika jättää Korkeakoulukirjaston ihana väki ja haikeaksi se vähän kyllä vetää. Hauskaa on ollut ja lämmöllä saan harjoitteluaikaani jatkossa muistella. Kaikki hyvä kun vaan tuppaa loppumaan aina liian pian, mutta koulu se sieltä jo meikäläistä kaipailee takaisin.

Moikka siis vaan, kohti uusia haasteita!

*LibGuides verkko-oppaita julkaistaan kevään aikana

Blogin kirjoitti kirjasto- ja tietopalvelun opiskelija Sanna Suikki, joka oli harjoittelussa Korkeakoulukirjastossa syksyn 2013 aikana.

Terveyskirjaston kulisseista – harjoittelijan näkemys

Harjoitteluni Seinäjoen korkeakoulukirjaston Terveyskirjastossa lähestyy loppuaan. Meneillään on viimeinen viikko. Yhteensä olen harjoitellut täällä kohta kymmenen viikkoa.  Toisen puolen työharjoittelusta suoritin Seinäjoen kaupungin tilapalvelujen arkistossa. Terveyskirjastolla ei ole aiemmin ollut harjoittelijaa näin pitkäaikaisesti, vain tutustumispyrähdyksiä toisesta yksiköstä. Olen siis ensimmäinen pidemmän ajan tapaus.

Uusi tuttavuus

Terveyskirjasto oli aiemmin minulle täysin vieras paikka, sillä olin käyttänyt opintojeni aikana Korkeakoulukirjaston yksiköistä vain Kampuskirjaston palveluja. Ennen harjoittelun alkua kävin tietenkin tarkistamassa paikan ulkopuolelta, jotta ensimmäisenätyöharjoittelupäivänä tietäisin, mihin rakennukseen astua. Jonkinlainen mielikuva paikan asiakaskunnasta minulla oli: opiskelijoita tien toiselta puolelta. SeAMKin ja Sedun opiskelijoiden ja henkilökunnan lisäksi täällä käy paljon myös Seinäjoen keskussairaalan henkilökuntaa.

Taina Korkea-Ahon harjoittelu sisälsi asiakaspalvelua. Ohjaajana toimi Pirjo Ojanperä.

Taina Korkea-ahon harjoittelu sisälsi asiakaspalvelua. Ohjaajana toimi tietopalvelusihteeri Pirjo Ojanperä.

Lämminhenkinen tunnelma

Terveyskirjasto on sisustukseltaan viihtyisä ja huokuu lämminhenkistä tunnelmaa, kuten mielestäni myös koko Mediwestin rakennus. Mukavia muistoja on kertynyt, päällimmäisenä Mediwestin jouluruokailu sekä hyvät huonot jutut, joille on saanut nauraa. Henkilökunta on ottanut minut hyvin vastaan. Kaikilta kolmelta olen voinut kysyä tarvittaessa apua. Täällä on leppoisa työilmapiiri ja huumorintajua löytyy. Nämä tuntemukset ovat säilyneet harjoittelun loppuun asti. Tällä viikolla kävin myös itse pyrähtämässä Kampuskirjastolla yhden päivän ajan. Sielläkin minuun suhtauduttiin mukavasti.

Monipuoliset työtehtävät

Aikaisempaa kokemusta kirjastossa työskentelystä minulla ei ollut, ja Terveyskirjasto on ollut minulle hyvä ensimmäinen kosketus alaan. Olen näiden kymmenen viikon aikana tehnyt monenlaisia kirjaston hommia ja saanut ainakin tietoa niistä, joita minun ei ole ollut mahdollista tehdä. Olen esimerkiksi palvellut asiakkaita, hyllyttänyt, kelluttanut ja muovittanut kirjoja, tehnyt kirjastokortteja, poistoja ja lehtien valvontaa, etsinyt kirjoja näyttelyyn sekä perehtynyt luettelointiin enemmän. Nyt sitten palaan ensi viikolla koulun penkille monta kokemusta rikkaampana ja mukavat muistot mielessä.

Kirjastoalan amk-opiskelija Taina Korkea-aho SeAMKista suoritti puolet ammattiharjoittelustaan Terveyskirjastossa. Kiitos jutusta, Taina!

Kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan Plaria – harjoittelijana Korkeakoulukirjastossa

Seinäjoen korkeakoulukirjaston harjoittelija Inna tässä moro. Sain (kunnia)tehtäväkseni kirjoittaa tämän blogin ensimmäisen postauksen, ja ajattelin tässä vähän kertoa että millaista on ollut olla harjoittelussa täällä.

Inna Muikku on tehnyt kirjanäyttelyn mielikirjoistaan.

Inna Muikku on tehnyt kirjanäyttelyn mielikirjoistaan.

Olen siis SeAMKin kirjasto- ja tietopalvelualan 3. vuoden opiskelija, ja opintoihimme kuuluu 5 kuukauden pituinen harjoittelujakso, jonka minä onnekseni sain viettää korkeakoulukirjastolla. Aloitin elokuun puolivälissä, ja olikin hyvä, että sain kaksi viikkoa aikaa opetella perusjuttuja ennen syyskuun koulunaloitushässäkkää. Kirjastoalan kokemusta minulla jo oli ennestään, mutta asiakaspalvelutehtäviä en ollut paljon aikaisemmin tehnyt. Mutta siitä se lähti, heti tutustumiskierroksen jälkeen vaan suoraan tiskiin istumaan, Minna takapiruksi selän taakse ja ei kun menoksi.

Alkuihmetysten jälkeen hommat alkoivat pikkuhiljaa sujua ihan rutiinilla, mutta silti vastaan tuli lähes joka päivä jotain uusia tilanteita ja kysymyksiä. Onneksi apua sai aina, ja koko ajan oli sellainen olo että uskaltaa kysyä, jos ei ole ihan varma. Todella mukavaa olla töissä paikassa, jossa kaikki työntekijät ovat harjoittelijan tukena ja apuna, eikä vain joku yksi määrätty henkilö, eivätkä muut ajattele että ”ei kuulu mun töihin”.

Siltäkin osin korkeakoulukirjasto kunnostautuu, että harjoittelija oikeasti tuntee olevansa osa työyhteisöä, eikä vaan joku ulkopuolinen, jolle nakitetaan kaikki ikävät hommat. Olen päässyt käymään eri toimipisteissä, tekemään hankintaehdotuksia, askartelemaan, suunnittelemaan, ideoimaan ja olemaan mukana kaikenlaisissa kokouksissa, ja näin kokemaan sitä kirjaston sisäistä maailmaa joka ei asiakkaalle ulospäin näy.

Innan harjoitteluvastaavana toimi Minna  Karvonen.

Innan harjoitteluvastaavana
toimi Minna Karvonen.

Isoimpana hommanani on ollut vanhojen opinnäytetöiden poisto (noin 1500 kpl, oli niissä kantamista), sekä e-aineistojen luettelointi. Muita mieleen jääneitä työtehtäviä ovat olleet esim. oparikuusen rakentaminen, pinorunoilu, SEAMkin avoimiin oviin osallistuminen ja Tiedon kantaan -viikolla pitämäni englanninkielinen Plari-koulutus. Tämä koulutus hirvitti kyllä etukäteen, mutta uskokaa, kun sanon: epämukavuusalueella kannattaa ajoittain käväistä. On meinaan tosi hyvä olo jälkeenpäin, kun uskaltaa, ja vielä huomaa oikeasti osaavansa.

Tätä kirjoittaessani harjoittelujakso-TJ:ni* on 5. Toisaalta odottaa jo vähän koulun jatkumista, mutta toisaalta on haikea mieli, kun joutuu jättämään tämän paikan ja kaikki ihanat työntekijät, joihin olen saanut tutustua. Olen oppinut paljon asioita, kuten esim. mitä tarkoittaa kun ollaan kuusalla, mitä on juttujuttu ja keksukka ja pompsi, tepsi ja ipsu ja missä sijaitsee enkeliopisto. Osaan nyt myös olla vastaamatta asiakkaan ”Onks Ilkka yläkerrassa”-kysymykseen vastakysymyksellä ”Ai kuka?”.

Viimeisenä hommanani otin ja kokosin näyttelyn, joka koostuu kirjaston kokoelmasta löytyvistä suosikkikirjoistani. On faktaa ja fiktiota, Juha Itkosta, Markus Kajoa, uskonnonfilosofiaa, evoluutiobiologiaa ja kaikenlaista muutakin jännää, käyhän toki vilasemassa.

Se on moro ny. Korkeakoulukirjaston väelle lainaus Saran kappaleesta Se keinuttaa meitä ajassa: ”Ja olen kiitollinen tästä kaikesta mitä mukaani sain”. Ootte ihania.

*TJ = tänään jäljellä

SeAMK Korkeakoulukirjaston ensimmäisen blogin ensimmäisen kirjoituksen kirjoitti kirjasto- ja tietopalvelun opiskelija Inna Muikku, joka on ollut työharjoittelussa kirjastossa syksyn 2012 aikana.