Aihearkisto: Huumori

Kirjastokirahvista tuli Kira

Kira

Nyt kirahvimme yhteinen saanut on nimen.
Kuuluu lupaus kautta kannon ja kiven:
neuvottomuus ei enää vainoa,
kun Kira auttaa joka ainoaa. 

Kirasta hyvän kaverin saat,
kun sille huolesi, onnesi jaat.
Kun kirjastoon marssit ja Kiraa moikkaat,
sä samalla tiedon lähteille loikkaat.

 

Kiitos kaikille, jotka ehdotitte nimeä kirahvillemme. Kaikki ehdotukset, joita saimme kirjastossa, mutta myös blogin ja instagramin kautta osallistuivat arvontaan. Palkinnot on nyt myös arvottu ja voittajille ilmoitettu.

Kuvasarja kertoo Kiran saapumisesta SeAMK Korkeakoulukirjastoon tammikuisena pakkaspäivänä 2016.

 

Ps. Runon alkuperäisidea ja teksti on Helin. Leena varoen sitä hieman muokkasi.

Mainokset

Anna nimi uudelle kirjastolaiselle!

IMG_4730Kuumilta Afrikan mailta on kirjastoomme kotoutunut hahmo, joka tulee osallistumaan arkeen ja juhlaan sekä kirjastoissa että verkossa. Kirahvi tuli meille joulukuussa ja on nyt totutellut ilmastoon, ilmapiiriin ja tuleviin tehtäviinsä. Kaikesta, mihin häntä tarvitaan ja mihin joutuu venymään, ei tiedä vielä kukaan, mutta tulevat ajat sen kertovat.

Nyt kirahvimme tarvitsee nimen.

 

Jos sun tiedonhaussa jokin mättää, voisitsä Erkille chättää?
Hellevikin voisi nimensä olla, tsemppaa sua niin, että leikkaa polla.
Kun sull´ on tulossa vaikea tentti, auttaa silloin kirahvi Pentti!
Kirahvi nimeä vailla, paikkansa otti, kirjaston maskotti hotti!
Keksi siis kirjaston kirahville nimi! Voisko se olla Lulu tai Kimi?

IMG_4749

Tule moikkaamaan kirahviamme Kampuskirjastoon. Samalla voit keksiä hänelle nimen. Nimiehdotuksia voit lähettää myös oheisen verkkolomakkeen kautta. Ehdotusten joukosta kirjastolaiset valitsevat siisteimmän, söpöimmän tai sopivimman nimen.

Nimiehdotuksia otetaan vastaan 10.2.2016 asti.

Osallistujien kesken on arvontaa!

Kirahvinnaama

Tutustutaan tietopalvelusihteeriin!

Tässäpä teille tarinaa työpäivästäni tuiki tavallisesta. Tutuiksi tulkaamme!

Toimin Terveyskirjastossa, tittelinäni tietopalvelusihteeri. Tuoksi toivoisinkin tituleerattavan, taipumatta tädiksi, tantaksi taantumatta.

Tänään töihin tallustelin, tienisteihin taapersin. Tietokoneet tälliin timmasin.

Tietoisena tarpeesta, tilauksia tehtailin. Temput tulleille teoksille tein, tahtojilleen tallensin. Tulivat tiedonjanoon tuoreeseen, tutkielman tekijöille, todennukseen tiedonlähteen, toisille tueksi tenttiin.

Tavuja tiirailin, tiedostoja tallensin, helin t-tarinatäpät tekemäni testasin. Tuhat tulimmaista, takkusi työni! Tollikkoon tietueen takerruin. Tuumaustauon tarvitsin. Toiselta tietoa tivasin. Tuon tietoviisaan tuomioon tyydyin. Taas työn tuoksinaan taivuin.

Tiskiäkin tarkkailin. Tupaan tulijoita taajaan tupsahteli. Tallennustaukoja tyytyväisenä tervehdin. Tämän tästä tiskille tohkeissani työnnyin.

Tytöillä tarve tutkimuksiin terveystiedon tiimoilta. Tarvitsivat tukeani: tihkuisiko toosasta tietoja? Tarjosihan tuo, tietopaketin tymäkän, taitavien takoman, tärkeäksi tunnustetun, tavaramerkiksi tiedetyn. Tuopa tarpeen täyttikin, tuoden tytöt tehtävänsä tasalle. Tykätäkin taisivat. Työmme tähtihetkiä!

Tauolla tukkaa tuuletettiin, tempaistiin tuopit tulista. Turistiin tutuille, tunnettujen toilailuja taivasteltiin.

Takahuoneessa toimeen tartuttiin. Tuskatta tarpeettomia tuhottiin, tilaa tuoreille tehtiin. Turhat tervemenneiksi toivotettiin!

Taas tekijänoikeuksia teineille tomerasti toistelin. Tovin tiliöitsinkin.

Täyttyi tiimat tuossa tuokiossa. Takaisin tarpoessani tuumasin: Tulipa työpäivästä tästäkin, tilkkutäkki tämmöinen.

Tekstin tämän teki, tavut taivutteli

Rinne-Laturin Heli

Retrokarkkipäivä kirjastossa – ensimmäinen ja epävirallinen – vapunaattona 2014

[Varoitus: tämä juttu sisältää tuotesijoittelua]

IMG_1654Vietimme Kampuskirjastossa retrokarkkipäivää. Muistelimme lapsuutta ja elämämme kulkua.

Karkkipapereiden rapinaa, tahmaisia kääreitä, hikisillä pikkurahoilla ostettuja tikkareita ja lakupötköjä.

Tarjottavat innostivat tarinointiin

Monenalaisia keskusteluja, muistoja ja tarinoita kuultiin ja jaettiin.

Minna: ”Se Fazerin sininen karkkipussi… – Kuka niistä IHAN OIKEESTI edes tykkää?? Mä en ainakaan tunne ketään.”
Tuula: ”Joo,  totta. Mutta ilmeisesti ostajia ainakin riittää, kun niitä löytyy kaupasta vuodesta toiseen.” ”Pihlajamarjoja on ollut kans aina.”
Risto: Oliko ne niitä kettukarkkeja? Ne on ihan hyviä. Ite en oo kyllä ikinä niitä ostanut, mutta otan kyllä, jos tarjotaan.
Tuula: ”Mutta mää oon aina ollut perso salmiakille.”
Minna: ”Samoin.”

”Jamboja taisi olla ainakin kahta makua? Kerran keväisenä lauantaina isä antoi luvan, että saadaan siskoni kanssa syödä karkkipäivän aikana niin paljon karkkia ”kuin maha vetää” eli käytännössä miten paljon vain halutaan. Tavoitteena oli saada meidät kyllästymään karkkeihin niin, ettei enää koskaan haluttaisi karkkia. No eihän se, tietenkään, onnistunut. Ainoastaan Jamboja meillä ei enää ostettu. Tähän muistoon liittyy muuten kiinteästi myös lukeminen eli Aku Ankat. Siihen aikaan niitä kerättiin keltaisiin kansioihin.”

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Muistatteko myös…

… purkat Juicy Fruit, Bubbis, Ruuti Bubbis ja Hubba Bubba. Niiden avulla opeteltiin tekemään purkkapalloja. Hubba Bubeista paras oli sininen eli lakritsi tms.
… Roope-, Aku-, Pluto- jne. limsat sekä Friscot. (Sitruuna-Frisco oli mun lemppari.) Limukkapulloissa oli sellaiset korkit, jotka sai taivuteltua sormen päihin ”kynsiksi”.
… 5 ja 10 pennin irtokarkit!
… pillitikkarit, joita saa jälleen.
… Dumle-tikkarit, jotka oli ensimmäinen Dumle-tuote (?). 90-luvun loppupuolella on muuten ollut myös minttu-Dumleja pusseissa. Ei mitään muistoa niistä, mutta Ristolla hämärä mielikuva.

Lapsuudessa tehtiin voin ja sokerin hakumatkoja Ruotsin puolelle. Näiltä reissulta meille lapsille ostettiin aina myös Gott-karkkipussia, Snören-lakritsinauhaa sekä Maraboun suklaalevyä. Saipa ICAn kaupasta sellaistakin erikoisuutta kuin OLW:n tillishipsejä… Taisin olla kaveripiirissäni ainoa, joka tykkäsi niistä.

Niin ja vielä…

… suklaapatukat Suffeli, Jim, Da Capo, Pätkis ja Royal.
… Budapest-suklaakarkit. Niitä söin niin paljon, ettei ne enää maistu…

Naapurin tädit Maija ja Lempi olivat tunnettuja runsaista karkkivarannoistaan. Miten jännittävää olikaan seurata, löytyikö sieltä  piirongin laatikosta
”kettukarkkeja”, Omareita tai jopa Fazerin parhaita. Jos kyllä oli tyydyttävä pelkkiin körttipastilleihin.

Juostiin paljasjaloin pikkumetsän läpi kauppa-autolle. Ostimme veljen kanssa useimmiten tikkareita, mutta myös salmiakki- ja hedelmäaskeja. Ja vichyä! (koska tuli jano…)

Kirjastoleikin lisäksi leikittiin kauppaa tai kioskia…

Ala-asteella yksi mun lempileikeistä oli kioskileikki. Meillä oli laatikoittain tyhjiä karkkirasioita ja -pusseja, jotka asettelin ”tiskille” myyntiin. Tuotteiden hinnat listattiin vihkossa. Järjestelyhommiin meni aina paljon aikaa, mutta leikin huonoin puoli oli kuitenkin se, ettei asiakkaita ollut riittävästi.

Mainoslauluja ja sloganeitakin muistui mieleen!

Stoppi ei petä vaikka vastassa ois ketä.
Pa Pa Pastirol. Aina löytyy Leijona, oma Leijona.
Ookkonää Oulusta, syökkönää Leijonaa.
Oi Tupla Tupla, tuot hetken lohdutusta!
JuicyFruit! Ooo, kuin paistetta päivän! Niin raikkaalta se maistuu ja ilme hymyyn vaihtuu.

Hyvää retrokarkkivappua kaikille!

Kiitos muisteloista ja karkkitarjoilusta työkavereille!

Tekstin editoi ja kuvat otti Leena Elenius
mutta viulut maksoi… x

Maaseutu vastaa stadin kirjahyllyhaasteeseen

Kiitos Laurea-kirjasto! Tartuimme heidän hauskaan kirjahyllyhaasteeseensa ja etsimme vastauksia mm. Maaseutualan kirjaston kokoelmista Ilmajoelta ja omasta Plari-tietokannasta. Terveisiä maalta!

Lakeus

Oletko mies vai nainen?Akat aidan tekee, miehet käyvät mittailemassa

Kuvaile itseäsi: Edelläkävijän dilemma

Kuinka voit?
Olen ollut vähän villi


Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi
: Patria – lakeuksien Pohjanmaa

Mihin haluaisit matkustaa? Se mukava maaseutu siellä jossain

Kuvaile parasta ystävääsi: Sikapossu

Mikä on lempivärisiValloittava valkoinen

Millainen sää on nyt? Hellettä, heinäpoutaa

Mikä on mielestäsi paras vuodenaika? Pitkä kesä

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi? Tuulenhuminaa

Mitä elämä sinulle merkitsee? Otollinen tilaisuus

Millainen parisuhteesi onHyvästä paras

Mitä pelkäät?  Pikkuötökät talossa ja puutarhassa

Päivän mietelause?  Ei auta sano nauta

Minkä neuvon haluaisit antaa? Valppaus on valttia

Mottosi? Luova ote huippusuoritukseen

Miten haluaisit kuolla?  Oraitten päälle

Kirjahyllyhaasteen heitämme seuraavaksi Vaasaan Tritoniaan ja Tampereelle TAMKin kirjastolle!

Vastaukset: Anu Latva-Reinikka, Leena Elenius ja Tuula Ala-Hakuni
Teksti ja kuva: Tuula Ala-Hakuni